keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Rahi


Rahin valmistus perinteisellä tekniikalla on mitä loistavin harjoitus ja mitä surkein sijoitus.
Siinä pääsee testamaan mm jousien sidontaa, heinällä täyttöä ja kantin tekoa.
Runko oli valmiina, tähän kiinnitettiin pohjatukilankat jotka yhdessä pohjakankaan kanssa vastaavat satulavöitä.
Joustimia ei voi asetella ihan miten sattuu. Tulisi huomioida että joustin pyrkii kaatumaan solmusta vastakkaiseen suuntaan, joustimella oltava ns vastavoima. Kun joustimet sijoitettu oikein ne ommellaan kiinni pohjakankaaseen ja lankoihin neljästä kohtaa.


Poikittaiset tukisidonnat
Kun kaikki jouset ovat tukevasti kiinni alkaa varsinainen sidonta. Poikittainen tukisidonta aloitetaan sopivan mittaisten sidontalankojen leikkuulla = joustinten yli + takaisin puoleen väliin + 15cm tähän väliin luisusolmu + puoleen väliin + 15cm.
(Jos lanka loppuu kesken sidonnan tai tulee paha nirhauma, jatkon voi liittää merimiessolmulla)

Sidonnassa käytetään puolisolmuja, yliheittoja, solmuja ja siansorkkia. Kun kaikki jouset saatu sidonnalla oikeaan korkeuteen sama tehdään myös toiseen suuntaan.

Tämän jälkeen tulevat välitukilangat = solmu jokaiseen lankojen risteyskohtaan

Reunatukilangat = estävät reunimmaisten solmujen liikkumisen


Välitukisidonnat

Sidonnat valmiina

 Sidontojen päälle tuli juuttikangas, tämä ommeltiin joustimiin.
Täytelankalenkit (solmutikkejä) kiertävät reunoilla + keskellä, lenkit täytetään meriheinällä aloittamalla ulommista lenkeistä, täyttämällä sisältä ulos.
Heinä peitetään juutilla johon merkitään läpiveto-ompeleiden paikat jotka mitataan sarjan ulkoreunasta joustimen etureunaan + 1cm. Pistot noin 8cm pitkiä, syvyys suunnassa mennään perustäytteen läpi muttei joustimiin asti (käytetään tuplaria eli kaksikärkistä neulaa.) 
 Läpivetojen jälkeen tehdään reunatukiompeleet jotka pitävät reunan kuosissa. Ompeleet kulkevat perustuksen ulkoreunasta perustuksen reunan päälle. Ompeleet tulevat n. 2cm päähän toisistaan. Ommeltaessa on takkailtava että reunasta tullee varmasti halutun muotoinen.
 Ompeleiden jälkeen on luvassa täytelankalenkit välitäytteelle, joka on ohut kerros kookoskuitua. Tämän päälle tulee vanua, sarjoihin tulee pahvit peittämään kiinnityksiä ja lopuksi liinaus.







Kun pohjatyöt on tehty, rahi päästään viimein verhoilemaan!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti